Photo ⎮ kuva: Katja K.
ENG I just completed the Finnish translation of Part II of Mandela. The Authorized Biography, published in Finnish by Auditorium.
I worked on the translation with two colleagues, like I wrote a couple of weeks ago while having blinis, and especially enjoyed descriptions of Mandela's modest life on the Robben Island.
His tiny cell was always neat, with legal documents piled on his cupboard and boxes of books under his bed, a sculpture made by a prisoner, and a colour photograph from the National Geographic magazine of a tribal African woman: it would, he joked, make Winnie jealous. When other prisoners came to his cell he would offer them ‘niceties’ from the prison shop, while he himself would chew dry bread. (...) The Reuters correspondent looked inside Mandela’s cell, where he found ‘a small pile of prison clothing lay neatly folded beside a picture of three young children. Books included the New English Bible, an economic history of Europe and Great Stories of Mystery and Suspense.’ (Chapter 20)
There's even a garden on the island.
Mandela’s happiest relaxation was the small garden which the prisoners were eventually allowed to establish in a corner of the courtyard, excavating the rocks above the soil. It gave him a sense of freedom and creativity (...) Mandela got seeds from the warders, and diligently practised horticulture (...) By late 1975 they had raised two thousand chillies, nearly a thousand tomatoes, a few radishes, onions and sweet melons and two watermelons.
Of course I understand that our prisoner didn't have much choice, but there's something utterly beautiful about these passages, and Robben Island is compared to a "tiny Garden of Eden", with good reason.
They were taken down to the seashore to collect seaweed, which was shipped off to Japan as fertiliser. It was hard work, and the Atlantic could be icy in winter, but Mandela welcomed the view of the sea and the swooping seabirds. For lunch they picked mussels and clams, and caught abalone and sometimes even crayfish to provide their own seafood stew, which the warders shared. Away from the prison buildings, Robben Island has a wild natural beauty, like an unspoilt nature reserve – ‘a tiny Garden of Eden’, Denis Healey called it – and Mandela became fascinated by the wild birds. (Chapter 16)
I'm a junkie for simple beauty, on the shoestring, and, among other things, these passages remind me of Axel Munthe's memoirs dating from 1929, The Story of San Michele, that I wrote about last year (Read more here).
FIN Sain juuri valmiiksi Mandela. Virallinen elämäkerta -teoksen osan II käännöksen. Työstin Auditorium-kustantamon julkaisemaa suomennosta kahden muun kääntäjän kanssa, kuten kerroin pari viikkoa sitten blinejä syödessäni, ja nautin erityisesti kuvauksista Mandelan vaatimattomasta elämästä Robben Islandilla.
Mandelan pikkuruinen selli oli aina siisti. Hänen kaappinsa päällä oli oikeusasiakirjoja pinoissa, ja hänen sänkynsä alla oli kirjalaatikoita. Selliä koristivat erään vangin tekemä veistos ja afrikkalaista heimonaista esittävä värikuva National Geographic -lehdestä. Mandela pilaili, että kuva saisi Winnien mustasukkaiseksi. Kun muut vangit tulivat hänen selliinsä, hän tarjosi heille vankilan kaupasta hankkimiaan ”pikku herkkuja” samalla kun hän itse tyytyi pureskelemaan kuivaa leipää. (...) Reutersin kirjeenvaihtaja kurkisti Mandelan selliin, mistä hän löysi ”pienen pinkan vankilavaatteita siististi laskostettuina kolmea nuorta lasta esittävän kuvan vierelle. Kirjojen joukossa oli nykyenglanniksi käännetty Raamattu, Euroopan taloushistoriaa käsittelevä teos ja Valittujen Palojen jännityskertomustiivistelmä Great Stories of Mystery and Suspense.” 20 (Kappale 20)
Saarella on myös puutarha.
Mandela oli onnellisimmillaan rentoutuessaan pienessä puutarhassa, jonka vangit olivat lopulta saaneet perustaa sisäpihan erääseen nurkkaukseen kaivettuaan ensin pois maaperää peittäneet kivet. Se valoi Mandelaan vapauden ja luovuuden tunnetta (...) Mandela sai siemeniä vartijoilta ja viljeli ahkerasti. (...) Loppuvuoteen 1975 mennessä he olivat kasvattaneet kaksituhatta chiliä, miltei tuhat tomaattia, joitakin retiisejä, sipuleja, cantaloupe-meloneja ja kaksi vesimelonia. (Kappale 16)
Ymmärrän toki, ettei vangillamme ollut paljon valinnanvaraa, mutta näissä katkelmissa on jotain äärimmäisen kaunista – ja Robben Islandia verrataan hyvällä syyllä "pikkuruiseen Eedenin puutarhaan".
Heidät vietiin merenrantaan keräämään merilevää, jota laivattiin lannoitteeksi Japaniin. Se oli kovaa työtä, ja Atlantti saattoi olla talvella jääkylmä, mutta Mandela oli hyvillään merimaisemasta ja aaltoihin syöksyilevistä merilinnuista. Lounaaksi he keräsivät simpukoita ja pyydystivät punamerikorvaa ja toisinaan jopa merirapuja omaan äyriäispataansa, jonka he söivät yhdessä vartijoidensa kanssa. Vankilarakennusten ulkopuolella Robben Island on villin luonnonkaunis, kuin koskematon luonnonsuojelualue – ”pikkuruinen Eedenin puutarha”, kuten Denis Healey paikkaa nimitti; Mandela lumoutui saarella luonnonvaraisista linnuista.11 (Kappale 16)
Olen koukussa yksinkertaiseen kauneuteen, ja nämä katkelmat muistuttavat minua muiden muassa Axel Munthen vuodelta 1929 peräisin olevista muistelmista, Huvila meren rannalla, joista kirjoitin viime vuonna (lue lisää täältä).
XXX, Katja K.
