Beach & Finds

Photos ⎮ kuvat:   Katja K. #tenerife #puertodesantiago

ENG I'm just back from a soothing holiday in Tenerife, cleansed – less stress, less depression – and, hopefully, with a new perspective on life.

More than beach finds (that I love) my trip was about soul-searching: I was on a mission to design the life I love (I had brought with me a lovely book of the same name by Ayse Birsel, click here). – The fellow in the following Haruki Murakami extract makes beach finds a metaphor of his whole life... and I just can't help comparing the junk, as he calls it, the junk that the author can have imagined washing ashore in 1985 when Hard-boiled Wonderland and the End of the World was published, to today's debris. Let alone 2050, when there is expected to be more plastic in the seas than fish! – Let's love our seas and try to keep them special, in Murakami's words!

"You want to know about me?" she asked. "Where I was born, what I was like as a girl, where I went to school, when I lost my virginity, what's my favorite color––all that?"
"No," I said. "You're fine as you are. I'll learn more as it comes."
"I'd like to get to know more about you though, little by little."
"I was born by the sea," I said. "I'd go to the beach the morning after a typhoon and find all sorts of things that the waves had tossed up. There'd be bottles and wooden geta and hats and cases for glasses, tables and chairs, things from nowhere near the water. I liked combing trough the stuff, so I was always waiting for the next typhoon."
I put out my cigarette.
"The strange thing is, everything washed up from the sea was purified. Useless junk, but absolutely clean. There wasn't a dirty thing. The sea is special in that way. When I look back over my life so far, I see all that junk on the beach. It's how my life has always been. Gathering up the junk, sorting through it, and then casting it off somewhere else. All for no purpose, leaving it to wash away again."
"This was in your home town?"
"This is all my life. I merely go from one beach to another. Sure I remember the things that happen in between, but that's all. I never tie them together. They're so many things, clean but useless."
She touched my shoulder, then went to the kitchen. She returned with wine for her and beer for me.
"I like the moments of darkness before dawn," she said. "Probably because it's a clean state. Clean and unused."
She snuggled up close next to me on the sofa, pulling the blanket up to her breasts, then took a sip of wine. I poured myself some beer... – Haruki Murakami: Hard-boiled Wonderland and the End of the World (Vintage 2003, translated from the Japanese by Alfred Birnbaum)

FIN Palasin juuri rauhoittavalta lomalta Teneriffalle, puhdistautuneena, vähemmän stressaantuneena, vähemmän masentuneena... ja toivottavasti uusin silmin, joilla katsella elämää. Vaikka rakastankin rannoilta tekemiäni löytöjä, tässä matkassa oli kysymys pikemminkin itseni etsimisestä: halusin suunnitella elämää, jota rakastan (mukanani minulla oli Ayse Birselin samanniminen kirja, klikkaa tästä)! – Seuraavan Haruki Murakami -katkelman kaveri kuvailee koko elämäänsä juuri rannalta löytämiensä esineiden tai romujen, kuten hän niitä kutsuu, kautta. En voi olla mielessäni vertaamatta tätä romua, jota kirjailija on voinut kuvitella aaltojen huuhtovan rannalle vuonna 1985 kun Maailmanloppu ja ihmemaa julkaistiin Japanissa, merten nykyiseen saastumiseen! Puhumattakaan vuodesta 2050, kun merissä oletetaan olevan enemmän muovia kuin kalaa! Rakastetaan meriämme, yritetään pitää ne Murakamin sanoin erityislaatuisina!

"Haluaisitko tietää minusta?" hän kysyi. "Missä synnyin ja millainen lapsuuteni oli, mitä yliopistoa kävin tai milloin menetin neitsyyteni tai mikä on lempivärini, sen sellaista?"
"En", sanoin. "Nyt on hyvä näin. Haluan tietää sinusta vähitellen lisää."
"Minäkin haluan tietää sinusta vähitellen."
"Synnyin lähellä merta", sanoin. "Kun menin merenrantaan taifuunin jälkeen, rannalle oli jäänyt monenmoisia tavaroita. Aallot olivat huuhtoneet niitä sinne. Rannalta löysi paljon kaikenlaista, mitä ei osaisi kuvitellakaan: pulloja, sandaaleja, hattuja, silmälasikoteloita... mitä tahansa aina tuoleihin ja pöytiin saakka. En osaa arvata, miksi sellaiset tavarat olivat huuhtoutuneet rantaan, mutta pidin todella niiden etsimisestä, odotin innolla taifuunin tuloa. Ehkä jollekin toiselle rannalle hylätyt tavarat olivat matkanneet aaltojen mukana ja ajautuneet taas maihin."
Sammutin savukkeeni tuhkakuppiin ja laskin tyhjän lasin pöydälle.
"Meren tuomat tavarat olivat kaikki merkillisesti puhdistuneet. Pelkkää tarpeetonta roinaa, mutta kaikki ne olivat puhtaita, ei ollut mitään, mihin ei olisi voinut koskea siksi että se olisi ollut likainen. Meri on aivan erityislaatuinen olio. Aina kun katson taaksepäin omaa tähänastista elämääni, ajattelen niitä romuja meren rannalla. Minun elämäni on aina sellaista. Kokoan romuja ja puhdistan ne niin hyvin kuin pystyn ja heitän ne toiseen paikkaan – mutta ne ovat silti hyödyttömiä. Ne vain lahoavat siellä."
"Mutta siihenhän tarvitaan näkemystä? Niiden puhdistamisessa."
"Mitä hyötyä sellaisesta näkemyksestä muka olisi? Näkemystä nyt on etanallakin. Minä vain säntäilen rannalta toiselle. Muistan tapahtuneet asiat, mutta se on vain muistamista. Mikään niistä ei ole yhteydessä nykyiseen minääni. Minä vain muista ne. Ne ovat puhtaita, mutta hyödyttömiä."
Tyttö laski kätensä hartioilleni, nousi ylös sohvalta ja meni keittiöön. Hän avasi jääkaapin, otti esiin viiniä, kaatoi sitä lasiin ja toi sen tarjottimella, jolla oli myös uusi olut minua varten.
"Pidän pimeydestä ennen aamunkoittoa", hän sanoi. "Varmaan siksi, että se on puhdasta ja hyödytöntä."
"Mutta se aika on pian ohi. Aamu valkenee, sanomalehden jakajat ja maidon tuojat ilmaantuvat, junat alkavat kulkea."
Hän pujahti viereeni, veti peiton rintaan asti ja joi sitten viiniä. Kaadoin uutta olutta lasiin... – Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa (Tammi 2015, suom. Raisa Porrasmaa)

Love (life & beach finds), Katja K.