ENG For a while longer, I want to linger in warmer climes and the books that I have been reading to keep myself warm in the winter evenings: Annie Hawes in Liguria, Peter Kerr in Mallorca, and the Provence trilogy by Peter Mayle...
Much to my sorrow, I recently learned that Mayle passed away in January 2018. In the last part of the trilogy, Encore Provence, Mayle, a self-proclaimed optimist, dreamed of planting olive trees, but realized that he would have to add an extra century to his life in order to surely enjoy the results of his work. – I regret not having any original English passages to share with you (if you know Finnish, see below) but I invite you to get a hold of the trilogy and, why not, Bon Appetit! Travels Through France with Knife, Fork and Corkscrew.
FIN Viipyilen vielä hetken lämpimämmässä ilmanalassa ja kirjoissa, joita olen lukenut pitääkseni itseni lämpimänä talvi-iltoina: Annie Hawes Liguriassa, Peter Kerr Mallorcalla ja Peter Maylen Provence-trilogia... Kuulin äskettäin surukseni, että Mayle kuoli tammikuussa 2018. Vielä trilogian viimeisessä osassa Takaisin Provenceen Mayle haaveili istuttavansa itselleen oliivipuita mutta ymmärsi, että joutuisi lisäämään elämäänsä ylimääräisen vuosisadan, jotta pääsisi varmasti nauttimaan työnsä tuloksista. "Pidän itseäni optimistina, mutta rajansa kaikella."
Minä olen aina rakastanut piknikkejä, mutta seuraavan katkelman syntymäpäiväretki saa myös Maylen epäluulot häviämään – vaikka piknikseikkailun jälkeen alkaakin sataa kaatamalla.
"Voilà" Maurice sanoi. "Le restaurant est ouvert." Tasaisen ruohon peittämän aukean toiseen päähän oksiaan levittävän tammen varjoon oli katettu pöytä kymmenelle – raikas valkoinen liina, jääkulhot, kovitetut lautasliinat, kukat maljakoissa, kunnon ruokailuvälineet, kunnon tuolit. Pöydän takana oli kauan sitten tyhjäksi jäänyt kivimaja, entinen paimenen mökki, joka oli muutettu maalaisbaariksi; kuulin korkkien poksahtelua ja lasien kilinää. Epäluuloni piknikkejä kohtaan hävisivät siinä silmänräpäyksessä. Tämä oli niin kaukana kosteasta maasta ja muurahaisvoileivistä kuin olla saattoi. Maurice erotti osan aukiosta köysillä ja riisui valjaista hevoset, jotka kieriskelivät ruohikossa helpottuneina kuin korsetistaan vapautuneet arvokkaat rouvat. Diligenssin verhot oli vedetty eteen ja niiden takana nukkui retken nuorin osanottaja päiväuniaan, sillä aikaa kun me muut nautimme virkistävää jäähdytettyä persikkasamppanjaa mökin pikkuisella pihalla.
Ei mikään saa ihmisiä niin mainiolle tuulelle kuin hyvin järjestetty seikkailu, ja Mauricella tuskin olisi voinut olla kiitollisempaa asiakaskuntaa. Hän toki ansaitsi sen. Hän oli ajatellut kaikkea jääpalasista hammastikkuihin, eikä tosiaan ollut sitä vaaraa, että ruoka olisi loppunut kesken. Hän kehotti meitä pöytään ja tarjosi opastetun retken ateriaan; viiriäisenmunia, turskasta valmistettua kermaista brandadea, riistapateeta, täytettyjä tomaatteja, marinoituja sieniä – ja sitä rataa. Lounas levittäytyi pöydän päästä päähän, ja autereen läpi siilautuvassa auringonvalossa se näytti uskomattoman täydelliseltä asetelmalta, jollaisia löytyy vain taidekeittokirjojen sivuilta, niiden joita ei ikinä näe kenenkään keittiössä. (...)
Me söimme ja joimme sankarillisesti, nousimme ruokalajien välillä toipumaan eli kävelemään lasi kädessä, kunnes oli aika istahtaa uudelleen pöytään. Lounas kesti lähes neljä tuntia, ja kun lopulta pääsimme kahviin ja gâteauhun olimme saavuttaneet tyytyväisen velttouden tilan, jossa keskusteluakin johdettiin hitain liikkein. Maailma oli ruusuinen. Oli ihanaa olla viisikymppinen. – Peter Mayle: Provence nyt ja aina (WSOY 1993, suomentaja Pirkko Huhtanen)
Mayle rakasti myös sunnuntailounaita: "Sunnuntaisin syödään tavallista hitaammin ja juodaan vähän enemmän viiniä. Ei muisteta vilkuilla kelloa. Vierähtää pari tuntia, usein enemmänkin. Lopulta. ruokahalun tultua tyydytetyksi, saliin laskeutuu raukea rauha, kun lautaset korjataan pois, pöytäliinat pyyhkäistään puhtaaksi ja tarjolle tuodaan kahvia. Edessä avautuu laiska iltapäivä: kirja, nokoset, pulahdus veteen. (Peter Mayle: Bon appétit. Herkuttelua ja hyvää elämää Ranskassa, WSOY 2002, suomentaja Raija Viitanen)
Love, Katja K.
Pinterest(ed)?
No comments:
Post a Comment