"Reading can seriously damage your ignorance (text at Puänt bookstore, Tallinn)
ENG "Our culture overuses walls. Put your books, art and plants on the floor in an organized manner. Your place will feel taller and bigger. You will have less space for furniture, but the pieces you keep will be more important in your life." (Ben Aranda, designer, New York *)
FIN "Kulttuurimme ryöstökäyttää seiniä. Järjestä kirjasi, taideteoksesi ja viherkasvisi lattialle. Kotisi tuntuu korkeammalta ja suuremmalta. Huonekaluille jää vähemmän tilaa, mutta niistä, jotka säästät, tulee sinulle tärkeämpiä." (Ben Aranda, suunnittelija, New York *)
Love (books), Katja K.
"Change style seasonally. Style is not static. It's always shifting to reflect new experiences and interests – and your home should mimic that. At the beginning of every season, try putting away a few things. Then sprinkle a couple of finds into the mix. They don't even need to be new! 'Shop' from your bedroom for your living room – an vice versa." (8 ways to supercharge your style, in Apartment Therapy. Complete + Happy Home (Potter Style 2015)
"During my years of working in the fashion industry, I have seen first-hand the effects of newer, faster and 'better' ways of living and buying. Ultimately, choosing faster and cheaper can equate to unwitting disregard for humanity and the environment.
It is often much easier to consume what is convenient without thinking too much about the larger impact or consequences of our chooses – particularly the continuing use of toxic chemicals, haphazard disposal of these wastes, unprotected workers and unsafe practices. These conditions simply cannot be sustained long-term if we are to continue living on this beautiful blue planet. As globalization makes our fashion production more and more transparent, we are no longer blind to manufacturing methods. As the processes become understood by the end consumer, customers begin to make choices.
Patti Smith once said, 'I choose Earth'. I see a future where we all choose Earth.
I applaud the work of Sass Brown and all the designers and innovators who are working toward that future. I believe that the greater 'machine' can be slowed and reined in, and that beautiful ways of working can grow from that restraint. Those outlined in this book are individuals and companies that make me hopeful and are making a difference in the world today.
For instance, the work of MAYER Peace Collection includes handcrafted tailored jackets and coordinating separates made from antique fabrics, and perfectly illustrates the beauty that comes from upcycling material. Piece x Piece offers a personal response to the overwhelming amount of waste produced by the fashion industry by using waste cuttings from other garments producers. What would traditionally be considered trash and would find its way to a landfill is now the basis of stunning limited-edition pieces of clothing. As I read through Sass's book, I clearly see beautiful new values emerging on every front.
My journey with textiles spans my entire life, beginning with memories of my grandmother's sewing circles during humid summers in northern Alabama. The magnificent quilts made then are now considered valuable treasures, but were commonplace and practical at that time.
These women 'upcycled' out of necessity, using fabric taken from salvaged flour sacks and outgrown Sunday dresses that had seen their last wearing.
While these seamstresses surely never used the words upcycled, recycled or sustainable design, their common-sense approach and practicality are characteristics we should emulate and applaud.
My experience of over a decade with my company Alabama Chanin tells me that recycling and repurposing texts lends to the complexity, artistry and value of a finished design. As people, our many roles change and evolve over the course of a lifetime; I love the idea that textiles can do the same. Sass Brown's work proves that reviving something in order for it to serve a new purpose can be a beautiful act of conservation, design and art.
"Please explain the idea behind Artek's 2nd Cycle Project. – Artek 2nd Cycle was a manifesto against the madness of Milan 2007 and the fair buzz in general: the press, dealers, and consumers were running after newness and the latest of the latest. Artek had been blamed often for showing the 'old' Aalto icons and nothing new. Our question was: so what if we think that old is better than most of the new things out there?
In 2007, the word 'sustainability' was quite new, while the whole design scene was dancing tango with fashion – fast and furious. Artek wanted to challenge the whole scene and declared Sustainability as Attitude and started talking about authenticity and origin of the design. We wanted also to talk about quality and design as an investment. Artek is the only company that can really own the second-hand market as we still have the same production, same standards, and systems with product components.
The main idea behind 2nd Cycle is to talk about longevity and durability – the main factors when talking about sustainability. Our motto is "One Chair Is Enough", meaning that the Artek product can live from one generation to the next one without losing its value or identity. The design, the beauty, and the quality stand for time. We also think that people need layers in their lives. 2nd cycle is an excellent way of combining the old and the new. This gives people wider perspectives.
"Voilà" Maurice sanoi. "Le restaurant est ouvert." Tasaisen ruohon peittämän aukean toiseen päähän oksiaan levittävän tammen varjoon oli katettu pöytä kymmenelle – raikas valkoinen liina, jääkulhot, kovitetut lautasliinat, kukat maljakoissa, kunnon ruokailuvälineet, kunnon tuolit. Pöydän takana oli kauan sitten tyhjäksi jäänyt kivimaja, entinen paimenen mökki, joka oli muutettu maalaisbaariksi; kuulin korkkien poksahtelua ja lasien kilinää. Epäluuloni piknikkejä kohtaan hävisivät siinä silmänräpäyksessä. Tämä oli niin kaukana kosteasta maasta ja muurahaisvoileivistä kuin olla saattoi. Maurice erotti osan aukiosta köysillä ja riisui valjaista hevoset, jotka kieriskelivät ruohikossa helpottuneina kuin korsetistaan vapautuneet arvokkaat rouvat. Diligenssin verhot oli vedetty eteen ja niiden takana nukkui retken nuorin osanottaja päiväuniaan, sillä aikaa kun me muut nautimme virkistävää jäähdytettyä persikkasamppanjaa mökin pikkuisella pihalla.
Ei mikään saa ihmisiä niin mainiolle tuulelle kuin hyvin järjestetty seikkailu, ja Mauricella tuskin olisi voinut olla kiitollisempaa asiakaskuntaa. Hän toki ansaitsi sen. Hän oli ajatellut kaikkea jääpalasista hammastikkuihin, eikä tosiaan ollut sitä vaaraa, että ruoka olisi loppunut kesken. Hän kehotti meitä pöytään ja tarjosi opastetun retken ateriaan; viiriäisenmunia, turskasta valmistettua kermaista brandadea, riistapateeta, täytettyjä tomaatteja, marinoituja sieniä – ja sitä rataa. Lounas levittäytyi pöydän päästä päähän, ja autereen läpi siilautuvassa auringonvalossa se näytti uskomattoman täydelliseltä asetelmalta, jollaisia löytyy vain taidekeittokirjojen sivuilta, niiden joita ei ikinä näe kenenkään keittiössä. (...)
Me söimme ja joimme sankarillisesti, nousimme ruokalajien välillä toipumaan eli kävelemään lasi kädessä, kunnes oli aika istahtaa uudelleen pöytään. Lounas kesti lähes neljä tuntia, ja kun lopulta pääsimme kahviin ja gâteauhun olimme saavuttaneet tyytyväisen velttouden tilan, jossa keskusteluakin johdettiin hitain liikkein. Maailma oli ruusuinen. Oli ihanaa olla viisikymppinen. – Peter Mayle: Provence nyt ja aina (WSOY 1993, suomentaja Pirkko Huhtanen)
"When one door closes, another opens; but we often look so long and so regretfully upon the closed door that we do not see the one which has opened for us." - Alexander Graham Bell
"You want to know about me?" she asked. "Where I was born, what I was like as a girl, where I went to school, when I lost my virginity, what's my favorite color––all that?"
"No," I said. "You're fine as you are. I'll learn more as it comes."
"I'd like to get to know more about you though, little by little."
"I was born by the sea," I said. "I'd go to the beach the morning after a typhoon and find all sorts of things that the waves had tossed up. There'd be bottles and wooden geta and hats and cases for glasses, tables and chairs, things from nowhere near the water. I liked combing trough the stuff, so I was always waiting for the next typhoon."
I put out my cigarette.
"The strange thing is, everything washed up from the sea was purified. Useless junk, but absolutely clean. There wasn't a dirty thing. The sea is special in that way. When I look back over my life so far, I see all that junk on the beach. It's how my life has always been. Gathering up the junk, sorting through it, and then casting it off somewhere else. All for no purpose, leaving it to wash away again."
"This was in your home town?"
"This is all my life. I merely go from one beach to another. Sure I remember the things that happen in between, but that's all. I never tie them together. They're so many things, clean but useless."
She touched my shoulder, then went to the kitchen. She returned with wine for her and beer for me.
"I like the moments of darkness before dawn," she said. "Probably because it's a clean state. Clean and unused."
She snuggled up close next to me on the sofa, pulling the blanket up to her breasts, then took a sip of wine. I poured myself some beer... – Haruki Murakami: Hard-boiled Wonderland and the End of the World (Vintage 2003, translated from the Japanese by Alfred Birnbaum)
"Haluaisitko tietää minusta?" hän kysyi. "Missä synnyin ja millainen lapsuuteni oli, mitä yliopistoa kävin tai milloin menetin neitsyyteni tai mikä on lempivärini, sen sellaista?"
"En", sanoin. "Nyt on hyvä näin. Haluan tietää sinusta vähitellen lisää."
"Minäkin haluan tietää sinusta vähitellen."
"Synnyin lähellä merta", sanoin. "Kun menin merenrantaan taifuunin jälkeen, rannalle oli jäänyt monenmoisia tavaroita. Aallot olivat huuhtoneet niitä sinne. Rannalta löysi paljon kaikenlaista, mitä ei osaisi kuvitellakaan: pulloja, sandaaleja, hattuja, silmälasikoteloita... mitä tahansa aina tuoleihin ja pöytiin saakka. En osaa arvata, miksi sellaiset tavarat olivat huuhtoutuneet rantaan, mutta pidin todella niiden etsimisestä, odotin innolla taifuunin tuloa. Ehkä jollekin toiselle rannalle hylätyt tavarat olivat matkanneet aaltojen mukana ja ajautuneet taas maihin."
Sammutin savukkeeni tuhkakuppiin ja laskin tyhjän lasin pöydälle.
"Meren tuomat tavarat olivat kaikki merkillisesti puhdistuneet. Pelkkää tarpeetonta roinaa, mutta kaikki ne olivat puhtaita, ei ollut mitään, mihin ei olisi voinut koskea siksi että se olisi ollut likainen. Meri on aivan erityislaatuinen olio. Aina kun katson taaksepäin omaa tähänastista elämääni, ajattelen niitä romuja meren rannalla. Minun elämäni on aina sellaista. Kokoan romuja ja puhdistan ne niin hyvin kuin pystyn ja heitän ne toiseen paikkaan – mutta ne ovat silti hyödyttömiä. Ne vain lahoavat siellä."
"Mutta siihenhän tarvitaan näkemystä? Niiden puhdistamisessa."
"Mitä hyötyä sellaisesta näkemyksestä muka olisi? Näkemystä nyt on etanallakin. Minä vain säntäilen rannalta toiselle. Muistan tapahtuneet asiat, mutta se on vain muistamista. Mikään niistä ei ole yhteydessä nykyiseen minääni. Minä vain muista ne. Ne ovat puhtaita, mutta hyödyttömiä."
Tyttö laski kätensä hartioilleni, nousi ylös sohvalta ja meni keittiöön. Hän avasi jääkaapin, otti esiin viiniä, kaatoi sitä lasiin ja toi sen tarjottimella, jolla oli myös uusi olut minua varten.
"Pidän pimeydestä ennen aamunkoittoa", hän sanoi. "Varmaan siksi, että se on puhdasta ja hyödytöntä."
"Mutta se aika on pian ohi. Aamu valkenee, sanomalehden jakajat ja maidon tuojat ilmaantuvat, junat alkavat kulkea."
Hän pujahti viereeni, veti peiton rintaan asti ja joi sitten viiniä. Kaadoin uutta olutta lasiin... – Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa (Tammi 2015, suom. Raisa Porrasmaa)
